Tänään oli poikkeuksellisen hieno päivä. Ei, siihen ei vaikuttanut 10h pohjalle otettu yöuni, ei siihen ei vaikuttanut maittava havaijinleike lähiruokalassa, ei siihen ei vaikuttanut loistava sää ja vuorokausiin kirkkain kohdalleni osunut auringonpaiste. Päiväni pelasti onnistuminen.
Onnistumisen tunne on mieletön. Tämänkertaisen tapauksen teki erittäin mehukkaaksi se, että ongelman parissa on painittu töissä pari päivää, ja nyt sitten viikon lopuksi, perjantaina iltapäivästä, kun tuottavuus alkaa lähentyä nollaa se tulee, älynväläys. Kun sitten vielä työtoveri yhtyy mielipiteeseeni ja pomo ilmoittaa asian kunniaksi lähtevänsä aikaisin kotiin, oma onnistumisen tunne on kruunattu.
Miksi sitten onnistumisen tunne iskee niin harvoin? Itsellä pikaisen arvion pohjalta onnistumisia kyllä tulee, mutta niille ei vain osaa antaa oikeaa painoarvoa. Pienet asiat jäävät arjen harmauden massaan, eivätkä aiheuta tunteita. Minulle avain useampaan onnistumiseen olisi siis köllötellä itsekehun valossa varsin epäsuomalaiseen tapaan.
Opittua tästä. Uskallan sanoa olevani ihan hyvä jätkä, enkä aina vähättele omaa toimimistani. Näin ei tarvitse odottaa uutta onnistumista viikkokausia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti